Helsingin eurooppalainen koulu on akkreditoitu Eurooppa-koulu, jota ylläpitää valtio. Koulussa on 320 oppilasta, joista yläkoulu-lukiossa 200. Koulun päättötutkintona on eurooppalainen ylioppilastutkinto (EB). EB-tutkinto tähtää monikielisyyteen ja antaa laajan korkeakoulukelpoisuuden Euroopassa ja Euroopan ulkopuolella.
Opiskelu lukiossa
Lukiossa on englannin-, ranskan- ja suomenkieliset kieliosastot. Opiskelu tapahtuu ainevalintoihin perustuvissa ryhmissä. Kahdelle viimeiselle lukiovuodelle opiskelijat valitsevat EB-tutkinnossa suoritettavat aineet. EB-tutkinnossa matemaattisluonnontieteellisten, humanististen ja yhteiskuntatieteiden lisäksi kirjoitettavaksi aineeksi voi valita myös kuvataiteen tai musiikin. Lukion ensimmäisen vuosikurssin opiskelija voi opiskella vaihto-oppilaana 1–5 kuukautta toisessa Eurooppa-koulussa seuraten omaa opinto-ohjelmaansa.
Opiskelumaksut
Lukio-opiskelusta peritään 2313 €:n lukukausimaksu (4626 €/lukuvuosi).
Kouluruokailu ja oppikirjat ovat maksullisia. Lisäksi opiskelijoilta peritään vuosittain materiaalimaksu. Opiskelijat saavat käyttöönsä kannettavan tietokoneen.
Valintaperusteet
Koulu ei ole mukana yhteishaussa. Hakijat valitaan pääsykokeen kautta (hakuaika: 7 – 31.1.2026). Sähköinen hakemuslomake on verkkosivuillamme. Hakemuksen perusteella osa hakijoista kutsutaan pääsykokeisiin. Lisätietoja https://www.eshelsinki.com/join-us.
Valituille hakijoille järjestetään valintakoe helmi-maaliskuussa 2026. Lisäksi oppilaaksi valituilla hakijoilla tulee olla lukuvuoden 2026-2027 alkaessa perusopetuksen päättötodistus tai vastaavan oppimäärän todistus toisesta maasta.
Kielitarjonta
L1 (äidinkieli/vahvin kieli): englanti, ranska, suomi,
L2 (ensimmäinen vieras kieli): englanti, ranska, saksa, suomi
L3 (toinen vieras kieli): mm. ranska, saksa, englanti, espanja, ruotsi, suomi
L4 (kolmas vieras kieli): mm. ranska, espanja, ruotsi, suomi
Yhteistyö
Koulu toimii yhteistyössä muiden Eurooppa-koulujen kanssa, osallistuu kansainvälisiin vaihto- ja koulutusohjelmiin sekä kansainväliseen opiskelijatoimintaan.
Lukiodiplomit
Kuvataide, musiikki, liikunta
Kouluun tutustuminen
Infotilaisuus vanhemmille ja opiskelijoille keskiviikkona 14.01.2026 klo 16.30–17.30.
Avoimet ovet torstaina 15.1.2026 opiskelijoille klo 9.00–13.00.
Helsingin eurooppalainen koulu
Bulevardi 18, 00120 Helsinki
Liikenneyhteydet
Raitiovaunut 1, 3 ja 6
Bussit 20, 22 ja 30
Tervetuloa meille!
Yhteydenotot
Helsingin eurooppalainen koulu
Bulevardi 18, 00120 Helsinki
Rehtori
Minna Laatu,
+358 (0)29 533 2454,
minna.laatu@esh.fi
Opintojen koordinaattori
Anna Rikama,
+358 (0)29 533 2455,
anna.rikama@esh.fi
Apulaisrehtori
Rosario Fina,
+358 (0)29 533 2452,
rosario.fina@esh.fi